Pelottavatko öiset hengityskatkokset?

uniapnea

Heräiletkö öisin omaan korahdukseesi? Onko herätessä edelleen väsynyt olo ja tuntuu ettet ole saanut levättyä ollenkaan? Väsyneenä ärsyttää herkemmin, keskittyminen on vaikeampaa ja ylimääräinen liikunta ei huvita. 

Unenaikaiset hengityshäiriöt ovat usein merkki uniapneataudista. Uniapnea vaikuttaa vireystilaan ja jaksamiseen arjessa, sekä pidemmällä aikavälillä lisää mm. sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Hoitamaton uniapnea saattaa aiheuttaa esimerkiksi päiväaikaista väsymystä, aamupäänsärkyä, muistihäiriöitä, ärtyneisyyttä, impotenssia, kuorsausta, yön aikaista hikoilua, tihentynyttä virtsaamistarvetta ja rytmihäiriöitä. Uniapneaa sairastavalla saattaa olla myös rinnakkaissairauksia, kuten 2-tyypin diabetes, hoitoresistentti verenpainetauti tai eteisvärinä, joiden hoitotasapainon löytäminen ilman uniapnean hoitoa voi olla vaikeaa.

Ihmisen hengitystiet ovat nukkuessa normaalisti auki. Kun hengitystiet ovat ahtautuneet, sisään hengitettäessä syntyy alipaine, jolloin unen rentouttamat nielun tai kaulan kudokset tukkivat hetkellisesti ilman sisäänpääsyn. Tästä aiheutuva hengityskatkos voi kestää muutamia sekunteja tai jopa yli minuutin. Hengityskatkos loppuu yleensä korahdukseen ja havahtumiseen, vaikkei henkilö tietoisesti heräisikään. Uni on rikkonaista ja ihmisen elimistö kuormittuu, kun sen pitäisi palautua päivällä syntyneestä kuormituksesta. Kliinisesti merkittävänä pidetään yli 10 sekunnin hengityskatkoksia, joita ilmenee tunnin aikana vähintään 5 kertaa.

Merkittävin uniapnean aiheuttaja on ylipaino, jota esiintyy valtaosassa tapauksista. Painonhallinnalla voi vaikuttaa hyvinvointiin ja unen laatuun. Myös rakenteelliset tekijät, kuten lyhyt ja paksu kaula, ahdas nenä tai nielu, sekä isot nielurisat voivat altistaa hengityskatkoksille. Noin kolmasosa uniapneaa sairastavista onkin normaalipainoisia. Alkoholin käyttö pahentaa ja lisää hengityskatkoksia. Hengityskatkokset voivat myös joskus aiheutua esimerkiksi rauhoittavien lääkkeiden käytöstä, sydämen tai munuaisten vajaatoiminnasta, aivoverenkiertohäiriöistä tai MS-taudista, jolloin puhutaan sentraalisesta uniapneasta. 

Pisara LABin helppokäyttöisellä yöpolygrafiatutkimuksella voi kuka tahansa tutkia luotettavasti mahdolliset unenaikaiset hengityshäiriönsä. Tutkimuksessa opastetaan asiakasta asentamaan itselleen laite, joka mittaa mm. unenaikaista hengitystä, hengitysliikkeitä, kuorsausta ja veren happipitoisuutta. Seuraavana päivänä laite palautetaan ja rekisteröity data välitetään erikoislääkärille, joka tekee lausunnon. Pisaran yöpolygrafialla voidaan diagnosoida uniapneataudin kaikki muodot, ja lausunto kelpaa sellaisenaan sairaalassa mahdollista hoidon aloitusta varten.

 

Tutustu Uniapneatutkimus eli yöpolygrafia tutkimukseen.

 

Näin pääset tutkimukseen

  1. Valitse ja maksa tutkimus
  2. Varaa aika näytteenottoon
  3. Käy Pisara LAB laboratoriossa
  4. Lue tulokset Omakannasta
  5. Halutessasi voit ostaa erillisen etälääkärin tulkinnan tuloksille